Elämää introverttinä

Käyttäjä tarjoaa apua ahdistusoireisiin

Olen aina kokenut itseni jossakin määrin ujoksi ja sisäänpäin kääntyneeksi persoonaksi. Jännitän usein sosiaalisia tilanteita, jopa puhelun soittaminen on joskus ollut vaikeaa. Minulle on pienestä asti ollut vaikeaa solmia pitkäaikaisia ystävyyssuhteita ja ystäväpiirini onkin vaihtunut vuosien mittaa useasti. Nykyäänkin omaan todella pienen lähipiirin. Tarvitsen paljon omaa aikaa, että jaksan pitää ne vähätkin sosiaaliset suhteet elossa.

Olen inhonnut näitä piirteitä itsessäni ja yrittänyt tietoisesti muuttaa niitä. Olen kokenut masennusta ja ahdistusta siitä, millainen ihminen olen persoonaltani ja kuinka koen sen vaikuttaneen elämääni. Olen kamppaillut ahdistuksen kanssa osana masennusta sekä elämän ja omien odotuksieni tuomien paineiden alla. Olen hakeutunut väärille aloille, koska olen halunnut olla tietynlainen ihminen, mutta jotka todellisuudessa ovat sotineet omaa persoonaani vastaan.

Vasta viime aikoina minusta tuntuu, että olen oivaltanut ja hyväksynyt, kuka olen ja kuinka voin rakentaa onnellisen elämän juuri sellaisena ihmisenä kuin olen. Kokonaisvaltaiseen tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen on toki vielä matkaa, mutta vihdoin nään, että tunnelin päässä voi todella olla valoa.

Ilmainen istunto

Ihminen: Nainen 33 v. Uusimaa


Käyttäjä ei ole lisännyt kuvia.

Käyttäjä ei ole lisännyt nettivideoita.

Lähetä viestiä tämän sivun kirjoittajalle

Kuvaus max 10000 merkkiä. HTML-tagit eivät ole sallittuja.
Selaa…
Selaa…
Selaa…
Jos haluat vastata tämän sivun kirjoittajalle, niin luo palvelun tunnukset, kirjaudu sisään ja hanki vastausoikeus.


Ilmianna asiaton sivu ›
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ilmiantaa asiattomia sivuja