Masennus vie viimeisetkin voimat koronan aikana

Käyttäjä hakee apua masennusoireisiin

Miten alkaisinkaan kuvailla elämääni tämän koronahelvetin keskellä... vaikka päiväni ovat aiemminkin menneet aika lailla kotona neljän seinän sisällä, tuntuu nyt vielä pahemmalta. Olen vältellyt sosiaalisia kontakteja jo ennen koronan tulemista Suomeen, jonka vuoksi olenkin aika yksinäinen, mutta nyt tämä yksinäisyys on mennyt aivan uudelle tasolle. Olen työtön, enkä omista eläimiä, jonka vuoksi en poistu kotoa kuin kauppaan tarvittaessa ja sitäkin vain silloin, jos on pakko. Toivoisin löytäväni täältä vertaistukea ongelmaani, siis yksinäisyyteen ja siihen, kuinka masennus voi aiheuttaa tahattomaa sosiaalista eristäytymistä.

Nuorena olin todella iloinen ja rakastin ystäviäni. Täysi-ikäistyttyäni koin henkistä- ja fyysistä väkivaltaa perheessäni, jonka jälkeen kierre alkoi. Söin suruuni, lihoin, masennuin tulleista kiloista ja vatsamakkarasta, söin lisää suruuni, jäin lopulta sohvalle, koska kuka nyt edes haluaisi nähdä tälläisen läskin lenkillä. Miten voin löytää jälleen ilon elämääni? Minkä voimin voisin nostaa takapuoleni sohvalta ja alkaa liikkumaan, ehkä myös löytämään uusia ystäviä? Miten se kaikki onnistuu tänä korona-aikana? Voisitko sinä auttaa minua nimettömästi löytämään jotain iloa tässä arjessa?
se123: Nainen 26 v. Satakunta


Käyttäjä ei ole lisännyt kuvia.

Käyttäjä ei ole lisännyt nettivideoita.

Lähetä viestiä tämän sivun kirjoittajalle

Kuvaus max 10000 merkkiä. HTML-tagit eivät ole sallittuja.
Selaa…
Selaa…
Selaa…
Jos haluat vastata tämän sivun kirjoittajalle, niin luo palvelun tunnukset, kirjaudu sisään ja hanki vastausoikeus.


Ilmianna asiaton sivu ›
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ilmiantaa asiattomia sivuja