Ahdistuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon voittaminen

Käyttäjä tarjoaa apua masennusoireisiin

Olen aina ollut arka, mutta koko kouluajan kestänyt ja työelämäänkin jatkunut kiusaaminen aiheutti minulle sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ahdistusta, jonka lievittämiseen tarvittiin rauhoittavia lääkkeitä ja terapiaa. Onnistuneen psykoterapian ja avohoidon ansiosta olen nyt ollut muutaman vuoden ilman rauhoittavia ja uskallan taas liikkua ihmisten keskuudessa, vaikka aiemmin saatoin jäädä käsi ovenkahvalle uskaltamatta lopulta mennä ulos.

Tarjoan apua monipuolisesti, sillä tiedän, että kaikki keinot eivät toimi kaikille. Itsellenikään eivät kaikki terapeutin antamat neuvot toimineet, mutta tämä ei luonnollisesti estä minua ehdottamasta niitä muille. Kaikki mitä ehdotan, ei välttämättä toimi sinulla, mutta ahdistuksen ja pelon ollessa iso osa elämää olet varmasti valmis yrittämään mitä tahansa, että pääset niistä eroon. Itse ainakin olin, sillä yhdessä vaiheessa olin siinä pisteessä, että seison vaikka viikon päälläni jos siitä on apua, sillä haluan tästä olosta eroon.

Kerro vapaasti, mikä mieltäsi painaa ja mikä ahdistaa, niin katsotaan pystynkö auttamaan sinua millään tavalla. Jos ei muuta, pystyn ainakin kuuntelemaan, jos haluat purkautua anonyymisti lähipiirisi ulkopuolella olevalle ihmiselle, sillä tiedän myös sen, että lähipiiriä ei aina halua rasittaa tällaisilla asioilla.

Ilmainen istunto

Kurre: Nainen 38 v. Keski-Suomi


Käyttäjä ei ole lisännyt kuvia.

Käyttäjä ei ole lisännyt nettivideoita.

Lähetä viestiä tämän sivun kirjoittajalle

Kuvaus max 10000 merkkiä. HTML-tagit eivät ole sallittuja.
Selaa…
Selaa…
Selaa…
Jos haluat vastata tämän sivun kirjoittajalle, niin luo palvelun tunnukset, kirjaudu sisään ja hanki vastausoikeus.


Ilmianna asiaton sivu ›
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ilmiantaa asiattomia sivuja