Tarvitsen apua masennukseen ja elämästä kiinni saamiseen

Käyttäjä hakee apua masennusoireisiin

Olen 22-vuotias elämänilon ja suunnan kadottanut mies. Olen ollut eksyksissä koko ikäni lapsesta saakka niin kauan kuin muistan. Olen varma, että kärsin masennuksesta, vaikka en ole sellaista käynyt lääkärissä selittämässä. En tiedä, miten saisin elämänilosta kiinni.

Olen esittänyt iloista koko elämäni. Niin perheelleni ja läheisilleni, mutta sisimmässäni minua on aina kalvanut ja syönyt suuri, musta suru. Osasin tuoda toisille iloa, osasin kertoa vitsejä ja saada toisia nauramaan, mutta aina kun itse nauroin, tunsin suussani kuin nauroin täysin tyhjää naurua. Tiesin lapsena ja nuorena itsekin teeskenteleväni. Ja tiesin jo ylä-asteella, että minulle tuskin käy hyvin. Ainoa tila jossa koskaan viihdyin oli yksinäisyys, vaikka samanaikaisesti tunsin, kuinka yksinäisyyteni ajaa minua vain yhä pohjattomampaan suruun. Koulunkäynti lakkasi kiinnostamasta. Olin kyllä fiksu, tiesin paljon asioita, mutta samanaikaisesti en tiennyt yhtään, mitä elämässä tulisi tehdä. Sydäntä minulla oli, enkä koskaan toivonut toisille pahaa. Olin itse itkenyt ja tiesin miltä tuska tuntuu, ja säälin kaikkia, jotka itkivät.

Ylä-aste oli helvettiä ja elämäni paras päivä oli kun se päättyi. Lähdin isäni ohjaamana opiskelemaan puusepäksi, vaikka tiesin, ettei se kiinnostanut minua pätkääkään. Hän sitä tahtoi enemmän kuin minä. Mutta minua ei edes kiinnostanut. Olin vain 16-vuotias, ja sen ikäinen on täysin toisten vietävissä mennen tullen. Siitä on vain kuusi vuotta, enkä tiedä olenko tässäkään iässä yhtään sen viisaampi Siellä olin oudoksuttu, hiljainen, tyyni, arka, hyvin arka, ja toisia halveksiva nuori mies. Sinne kuitenkin menin ja kävin vieläpä kaksoistutkintoa, ainoastaan voidakseni olla lähellä ainoita tuttaviani. Kolmantena vuonna jätin kuitenkin koulun kesken. Armeijasta päästyäni, jossa kyllä kävin aliupseerikoulunkin, (ja joka osasi olla ainutlaatuinen paikka sillä tavalla, etten tuntenut olevani siellä oma itseni koskaan, mistä nautin niin paljon, että tahdoin jäädä sinne töihin, mutta se kaatui ajokortittomuuteen), olin vailla mitään tekemistä ja ilmansuuntaa. Kaikkialla oli yhtä ja samaa loputonta harmaata tietä. Kaikki oli paskaa.
Nyt olen vihdoin muuttanut yksiööni. Voisin hakea opiskelemaan, mutta osaako kukaan kertoa, miksi ihmeessä? En keksi mitään syytä, miksi minun pitäisi tehdä mitään muuta kuin kuihtua pois. Olen masentunut, vaikka en ole käynyt sellaista lääkärissä diagnosoitamassa, sillä mitä sellaista lääkäri voisi kertoa minulle, jota en jo tiedä.

Olisi mukavaa, jos voisi puhua jollekulle, joka on myös kadottanut elämänsä.

jukka.h: Mies 22 v. Uusimaa


Käyttäjä ei ole lisännyt kuvia.

Käyttäjä ei ole lisännyt nettivideoita.

Lähetä viestiä tämän sivun kirjoittajalle

Kuvaus max 10000 merkkiä. HTML-tagit eivät ole sallittuja.
Selaa…
Selaa…
Selaa…
Jos haluat vastata tämän sivun kirjoittajalle, niin luo palvelun tunnukset, kirjaudu sisään ja hanki vastausoikeus.


Ilmianna asiaton sivu ›
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ilmiantaa asiattomia sivuja