Jatkamalla palveluun hyväksyn evästeiden käytön (tietosuojaseloste) ja vakuutan olevani vähintään 18-vuotias (palvelun ehdot).
Masennukseni tarina
Käyttäjä tarjoaa apua masennusoireisiin
Hei!
Minulla diagnosoitiin masennus 18-vuotiaana, mutta todellisuudessa olin elänyt sen kanssa jo monta vuotta sitä ennenkin. En vain ollut osannut kertoa siitä kenellekään, enkä pitkiin aikoihin edes tajunnut, mikä minussa oli vikana.
Masennus oirehtii erilailla eri ihmisissä. Toiset elävät päälle päin normaalia elämää, toiset eivät kykene nousemaan sängystä eivätkä peseytymään. Minä yritin suorittaa normaalia elämää todella pitkään; opiskelin alaa, joka ei sopinut minulle ollenkaan, tapasin ihmisiä, meikkasin joka päivä. Pikkuhiljaa aloin lintsaamaan koulusta. Se oli ennenkuulumatonta, koska olen aina ollut kiltti kympin tyttö. Yhtäkkiä huomasin, että valehtelu olikin ihan helppoa, viestitin vain opettajalle, että olen flunssassa, ja jäin sänkyyn makaamaan.
Vanhempani ja ystäväni alkoivat huolestua. Vaikka yritin urheasti näytellä pirtsakkaa, kilometrien päähän näkyi miten ontto olin sisältä.
Lopulta pienen episodin jälkeen, jonka yksityiskohtia en ala tähän avaamaan, keskeytin opinnot ja jäin sairaslomalle vuodeksi. Sain lääkityksen ja tapasin terveyskeskuksen lääkäriä säännöllisesti. Terapiaan en päässyt.
Vuoden ajan olin kotona. Nukuin. Katsoin ostosteeveetä.
Minun masennukseni tuntui tältä: Vatsaa kiristi vanne, kurkussa oli möykky, rintalastan alla paine. En tuntenut nälkää enkä mitään muitakaan tunteita. Välillä en pystynyt itkemään viikkokausiin, välillä itkin koko ajan ja kaikelle. En nähnyt missään mitään järkeä, elämässä ei ollut pointtia. En osannut suunnitella tulevaisuutta, en halunnut tavata ketään.
Vuoden mittaan aloin pikkuhiljaa toipua. Hain uudelleen opiskelemaan, tällä kertaa pienryhmään ja minulle suunnitellulla, kevyemmällä aikataululla. Viimein valmistuin ammattiin, mutta työelämässä odotti uusi haaste.
Työelämä on rankkaa ja raadollista. Pitäisi olla paljon energiaa ja tosi paksu nahka. En pärjännyt. Vaihdoin työpaikasta toiseen, mutta en löytänyt paikkaani. Lopulta jäin työttömäksi 23-vuotiaana ja jäin jälleen kotiin.
Tunsin itseni todella epäonnistuneeksi ja epänormaaliksi. Kai sitä nyt aikuisen ihmisen pitäisi jaksaa töissä käydä. No, en jaksanut.
Kesti todella pitkään, ennen kuin löysin itselleni sopivan työn. Tällä hetkellä olen freelancer-sisällöntuottaja. Teen töitä kotoa käsin ja se menee oikein hyvin. Henkilökohtainen elämäkin on mallillaan.
Olen edelleen masentuneisuuteen taipuvainen. Väsyn nopeasti, saan välillä paniikkikohtauksia ja joinain päivinä en millään jaksaisi puhua ihmisten kanssa. Toisaalta teen työtä josta nautin, uskallan matkustella, elämässäni on paljon läheisiä ystäviä ja kokemukseni ovat tehneet minusta entistä empaattisemman.
Säännöllinen elämänrytmi ja monipuolinen ruokavalio auttavat minua pysymään tasapainossa. Lisäksi liikun ulkona niin usein kuin jaksan. Yritän kuitenkin elää ilman suorittamista ja pakkoa. Yritän myös hyväksyä sen, etten tule todennäköisesti koskaan tekemään kokopäivätöitä.
Kirjoitan runoja ja kerään rohkeutta julkaista niitä jossain, esimerkiksi blogin muodossa. Kirjoittaminen auttaa selkeyttämään tunteita.